Kyllä! Tänäkin vuonna Jätkänpuistossa kajahtaa – ja tietty vähän muuallakin.
SuomussalmiRock viihdyttää meitä myös tänä kesänä. Ajankohta on 10. – 13.7.2024.
KESKIVIIKKO 10.7.
Ämmän kesäillat Wanhan Kalevan takapihalla klo 18.00-19.00
Tule mukaan laulamaan tai vain nauttimaan musiikista ja mukavan rennosta menosta.
TORSTAI 11.7.
MyllylahtiRock osoitteessa Myllylahdentie 168 (vanha Myllylahden koulu). Bändit aloittavat klo 19 ja soittelevat sinne noin klo
23 saakka. Alueella myydään kahvia ja lisukkeita. Paikalle on yhteiskyyditys,
joka lähtee klo 18 Ämmänsaaren torilta ja ajaa Kalevan pihan kautta. Paluukyyti lähtee, kun
viimeinen bändi on saanut encorensa vetäistyä ja villittyä kuulijakansan riehakkaaseen
yhteistanssiin.
Soittamassa Awentures, Trompi ja Kianta Group.
PERJANTAI 12.7.
Perjantaina riekutaan anniskeluravinteleissa sekä Hiljaisella Kansalla maitolaituribluusin merkeissä. Lisätietoa aikatauluista ja bändeistä saat kun kyselet anniskelupaikoista.
Wanhan Kalevan Baari
Pe 12.7. klo 19
Hotelli
Pe 12.7 klo 22 alkaen
Seurahuone
Pe 12.7
Ja meno eikun kiihtyy, lauantaina pääkonsertti Jätkänpuistossa klo 14-19!
LAUANTAI 13.7. JÄTKÄNPUISTO ROKKAA KOKO PÄIVÄN!
Jätkänpuistossa kajahtaa rockit käyntiin klo 14. Älä suotta raahaa pussikaljoja ja eväitä mukaan,
sillä paikalle on pykätty anniskeluteltta ja myös apetta löytyy. Varaudu vain kelin mukaan joko
bikineillä tai sadekamppeilla, välimuotojahan on harvemmin Suomen säässä tarjolla. Bileet Jätkänpuistossa klo 19 saakka, jonka jälkeen lähtee SoivaLaiva risteilemään Kiantajärvelle klo 19.30-21.30, laivabändinä toimii NRB. 76 ensimmäistä laivalle saapujaa mahtuu mukaan. Lippu 15 € käteinen.
Mm. seuraavat bändit esiintyvät, järjestys voi vielä muuttua!
- Kianta Group
- NRB
- NC-
- Mustanaamion lapset
- T.A.N.I Group
- Karusalem
- Awentures
- Trubaduuri Joonas Miettinen
- Vera und Wagen
La 13.7 Wanhan Kalevan Baari klo
La 13.7. hotelli klo
La 13.7. Seurahuone klo
Pidätämme oikeudet ohjelman muutoksiin